Ympärivuorokautista ja lyhytaikaista hoivaa ikäihmisille ja muistisairaille tarjoava Ikifitin Hyvinvointikeskus Herttuankulma sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella kasvavalla ja kehittyvällä Herttuankulman alueella. Elävälle alueelle on lähitulevaisuudessa nousemassa monipuolinen kattaus uusia palveluja ja virkistysmahdollisuuksia.
Hyvinvointikeskus Herttuankulma jakautuu kahteen pienempään hyvinvointikotiin Maliniin ja Oskariin. Paikkoja kodeissa on yhteensä 50. Asukkaiden käytössä ovat kotien viihtyisät ja yhteisölliset ruokailu- ja oleskelutilat.
Aktivoiva, turvallinen ja vehreä viherpiha kutsuu ulkoiluun ja toiminnallista pihaa hyödynnetään ahkerasti asiakkaiden kuntouttavaan toimintaan.
Asukkaiden viriketoiminta on aktiivista ja ympärivuotista. Huomioimme toiminnassamme näkyvästi juhlapyhät, vuodenajat ja merkittävät tapahtumat. Meillä yksilöllisyys ja asukkaiden toiveet korostuvat ja asukkaat pääsevätkin vaikuttamaan kodin viriketoimintaan. Halutessaan asukas voi vaikka osallistua arjen askareisiin yhdessä hoitajien kanssa!
Kuntoutus on olennainen osa kotiemme ja toimintamme arkea. Omien fysioterapeuttiemme toteuttaman yhteisöllisen fysioterapian lisäksi huomioimme asukkaiden yksilölliset tarpeet. Panostamme kodeillamme kokonaisvaltaisesti mielekkääseen ja aktioivaan arkeen.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan!
Ole yhteydessä ja kysy rohkeasti lisää!
Malin Trällinkuja 2
20200 Turku
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@ikifit.fi
Lisätietoja:
Yksikön johtaja Jenni Vanhatalo
050 472 1330
Vastaava sairaanhoitaja Nina Rauta
tavoitettavissa arkisin klo 7-15
050 324 4902
Hyvinvointikoti Oskar
hoitajat 050 3247362
Hyvinvointikoti Malin
hoitajat 050 3247598
Esitteet:
- Ympärivuorokautinen ja lyhytaikainen hoiva Herttuankulmassa
- Omavalvontasuunnitelma
- Omavalvonnan rapotti