Hyvinvointikoti Pereensaari on uusi, lämminhenkinen koti ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille Pirkkalassa. Pereensaari sijaitsee rauhallisella alueella Pyhäjärven läheisyydessä, hyvien kulkuyhteyksien äärellä.
Pereensaari rakennetaan alusta asti kodiksi 30 ikäihmiselle. Yksikerroksiset ja esteettömät tilat yhdistettynä toimivaan pihaan tekevät arjesta sujuvaa tarjoten asukkaille mahdollisuuksia omaan rauhaan ja yhdessäoloon. Pereensaaren on määrä valmistua marraskuussa 2026.
Pereensaaressa arki on turvallista, kiireetöntä ja kodikasta. Henkilökunta on läsnä ympäri vuorokauden. Meillä jokainen asukas kohdataan omana itsenään – omat toiveet, tarpeet ja voimavarat ovat hyvän hoivan lähtökohta.
Pereensaaressa jokaisella asukkaalla on oma reilun 20 neliömetrin huone, josta voi tehdä omannäköisen kodin omilla tärkeillä tavaroilla.
Hyvinvointikodin tilat on suunniteltu esteettömiksi turvallista ja helppoa liikkumista ajatellen. Yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat kutsuvat viihtymään ja viettämään aikaa yhdessä.
Myös ulkoilulle on hyvät mahdollisuudet – viihtyisällä pihalla on istutuksia, oleskelupaikkoja ja kuntoiluvälineitä. Samalla tontilla sijaitseva päiväkoti tuo alueelle iloa ja mahdollisuuksia sukupolvien välisiin kohtaamisiin.
Pereensaari on suunniteltu kodiksi, jossa turvallisuus, viihtyisyys ja hyvä arki kulkevat rinnakkain.
Pereensaaressa jokainen päivä saa olla oman näköinen. Arkea suunnitellaan yhdessä asukkaan kanssa hänen toiveidensa, tapojensa ja voimavarojensa mukaan.
Kodeillamme panostetaan yhteisöllisyyteen; yhdessä tekeminen tuo päiviin iloa ja sisältöä. Asukkaat voivat myös vaikuttaa kodin arkeen ja yhteisiin käytäntöihin asukaskokouksissa.
Kuntoutumista ja toimintakyvyn ylläpitämistä tuetaan yhteisöllisen fysioterapian avulla. Myös ulkoilu ja luonnosta nauttiminen ovat osa hyvää arkea. Pyhäjärven läheisyys ja viihtyisä piha tarjoavat rauhalliset puitteet ulkoiluun ja yhdessä olemiseen.
Kerromme mielellämme lisää asukkaaksi hakeutumista, kodista ja sen arjesta:
Vastuualuejohtaja asumispalvelut
Heli Seppälä
040 592 7277
etunimi.sukunimi@ikifit.fi
Pereensaarentie 2
33950 Pirkkala
Yhteydenotot:
Vastuualuejohtaja asumispalvelut
Heli Seppälä
040 592 7277
etunimi.sukunimi@ikifit.fi