Näin haet kuntoutukseen - vinkkejä yksilölliseen kuntoutukseen tai kurssille hakemiseen

”Mitä kuntoutusta voin hakea kun olen työelämässä? Entä eläkkeellä ollessani?”

Sari1

Kelalla on runsaasti tarjontaa eri-ikäisille kuntoutujille eri elämänvaiheissa. Osa on suunnattu lapsille ja nuorille tai perheille, osa työssä oleville tai työelämään vielä palaaville, ja myös työelämästä poissaolevat

voivat hakea kuntoutusta. Tarjolla on mm. sopeutumisvalmennuskursseja, kuntoutuskursseja, yksilöllisiä kuntoutusjaksoja sekä ammatillista kuntoutusta. Olennaista on kuntoutuksen tarve elämäntilanteen ja/tai te

rveydentilan vuoksi, minkä takia lähtökohtana on hoitavan lääkärin suositus B-lausunnon muodossa. Lisäksi hakijan tulee täyttää itse Kelan kuntoutushakemus. Kelalla on muutamia kuntoutusmuotoja, joihin voi hakea myös ilman lääkärinlausuntoa pelkän oman hakemuksen perusteella. Hakemuksessa on hyvä perustella selkeästi, miksi tarvitsee kuntoutusta, miten se voisi hyödyttää työ- ja/tai toimintakykyä arjessa, miten on ehkä aiemmin kuntoutuksista hyötynyt ja kuinka motivoitunut on itse. Kukaan ei pysty puolesta tekemään asioita, vaan keskeistä on oma aktiivinen rooli kuntoutujana. Kuntoutusajalta voi saada hyödyllisiä vinkkejä ja työkaluja omaan arkeen vietäväksi, ja siinä prosessissa kuntoutushenkilöstö on tukena ja apuna.

”Kuinka usein voi päästä kuntoutukseen?”

Tätä kysytään usein, ja sitä on selvitetty Kelastakin. Varsinaista aikarajaa ei kuntoutusten välillä ole. Enemmänkin tilanne, tarve ja oma motivaatio sekä mahdollinen muutos elämäntilanteessa tai terveydentilassa voivat vaikuttaa kuntoutukseen pääsyyn.

”Mitä toimeentuloa voin saada kuntoutuksen ajalle?”

Elämäntilanteesta riippuen kuntoutuksen ajalle on mahdollista hakea kuntoutusrahaa, matkakorvauksia ja yöpymisrahaa Kelasta. Esimerkiksi jos on työstä palkattomalla vapaalla tai jotakin etuutta ei kuntoutusajalta makseta, on hyvä selvittää kuntoutusrahan saamisen mahdollisuus. Jos tulet pitkän matkan takaa ja joudut yöpymään matkalla, voit hakea yöpymiskorvausta (enintään 20,18 €/vrk). Lisäksi on mahdollista hakea matkakorvauksia kuntoutuksen matkoista omavastuun (25 €/suunta) ylittävältä osalta. Vuotuista matkakattoa (300 €) kerryttää myös alle omavastuun jäävät summat. Näistä saa lisätietoa myös Kelasta.

Ei muuta kuin kuntoutusta hakemaan. Tervetuloa Kuntoutus Apilaan!

 

Annan mielelläni lisätietoa kuntoutukseen hakemisesta:

Sari Nousimaa, sosionomi
Puhelinajat ke–to 11.30–12.00
puh. 03 2716 293
etunimi.sukunimi@ikifit.fi